Skip to main content

Tässä pelissä pärjää vain kuulumalla laumaan! Lauma-gameshow alkaa MTV:n lauantai-illoissa 18.4.

30 maaliskuuta 2026 - Viimeksi päivitetty 21 huhtikuuta 2026

69ca42b167433.jpg

Roope Salmisen ideoimassa ja juontamassa gameshow'ssa  kysymyksiin ei haeta oikeita vaan suosituimpia vastauksia. Toisella kaudella Laumaan Köpi Kallion, Fathi Ahmedin ja Heli Sutelan rinnalle liittyvät komedian moniosaaja Ursula Herlin ja stand up -koomikko Matti Paalanen. 

Lauma kokoontuu jälleen! Televisioviihteen hauskimmassa kilpailussa kysymyksiin ei haeta oikeita vaan suosituimpia vastauksia. Ne, jotka vastaavat niin kuin suurin osa pelaajista, käärivät pisteet itselleen.

Tuttuina kasvoina MTV:llä la 18.4. alkavassa Laumassa nähdään suomalaisen viihdemedian ykkösnimiksi singahtanut Köpi Kallio ja aina yhtä hulvaton Fathi Ahmed. Lauman kokeneimpana läpänheittäjänä jatkaa Heli Sutela, joka on tähdittänyt suomalaisia stand up -lavoja jo yli kaksi vuosikymmentä. Uutena jäsenenä Laumaan liittyy komedian moniosaaja Ursula Herlin, jolta taittuu sekä käsikirjoitukset kameran takana että koomikon keikat yleisön edessä. Syvältä Itä-Suomen syvyyksistä tiensä Laumaan on löytänyt myös Joensuun lahja suomalaiselle komedialle, stand up -koomikko Matti Paalanen.

Lisäksi jokaisessa jaksossa Lauman jäljille yrittävät myös vaihtuvat vieraat. Laumahenkeään mittaamaan saapuvat muun muassa Linda Lampenius, Ernest Lawson, Miitta Sorvali, Evelina, Pekka Pouta, Paleface ja Mikko Töyssy. Jokaisessa jaksossa on kolme vierasta. Laumaa paimentaa sanavalmis Roope Salminen.

VAKIOPANELISTIEN ESITTELYT:

URSULA HERLIN
Ursula Herlin on monipuolinen komediantuottaja, sillä stand up -lavojen lisäksi häntä näkee improvisaatiokeikoilla, televisio-ohjelmissa sekä TV-käsikirjoittajana. Lohjalaisen perheenäidin lempeän julkisivun takaa singahtelee teräviä ja hulvattomia havaintoja kaikesta, mikä saa ihmiset nauramaan.

“Ilolla ja kovalla voitontahdolla lähdin mukaan Laumaan. Tosi kiva tehdä duunia näiden tyyppien kanssa.” 

MATTI PAALANEN
Alun perin pietarsaarelainen Matti Paalanen on naurattanut ja ihastuttanut stand up -lavoilla jo yli kymmenen vuotta. Ennen muuttoaan pääkaupunkiin Paalanen oli Joensuun stand up -skenen founding fatherseja ja toi open mic -illat ravintola Kerubiin.  

”Lähden laumaan yhden tavoitteen kanssa. Hävitä kaikki jaksot. Muuten olen ihan innoissani.”

HELI SUTELA
Heli Sutela on Lappeenrannasta kotoisin oleva ammattinäyttelijä, joka on sukeltanut suuren yleisön tietoisuuteen koomisella taidokkuudellaan sekä komediaklubeilla että televisiossa ja elokuvissa.

“Halusin lähteä mukaan, koska pelin idea on mielestäni nerokas. Tiedon sijasta keskitytään miettimään mitä muut ajattelevat. Yleisimpään vastaukseen osuessa on ihanan lohdullista tajuta, kuinka samanlaisia me ollaan ja joskus taas pää meinaa räjähtää, kun ei tajua miten toiset on asian miettineet... Ohjelmassa on myös muutama hyvä läppä, muillakin kuin minulla."

FATHI AHMED
Järvenpääläinen Fathi Ahmed, vuoden 2013 stand up -tulokas, on voittonsa jälkeen kerännyt mainetta niin liveyleisön kuin televisionkatsojien edessä. 

“Laumasta tulee aina jännä fiilis, ja jos jotain saa tehdä toisen kauden niin eihän siis voinut kovin pahasti epäonnistua ekalla kerralla! Eli mennään huumorilla ja hassuttelulla eteenpäin! Uudet panelistit yllätti kans positiivisesti! Matti ja Ursula sopii hyvin hassuun sakkiin!”

KÖPI KALLIO
Köpi Kallio on radiomaailmasta televisioon tiensä löytänyt porilainen esiintyjä, jonka jokainen suomalainen tunnistaa. Köpiltä luonnistuu niin aamushow’t kuin stand up -kiertueetkin.

”Hyvillä mielin kakkoskaudelle! Lupaan osaltani entiseen tapaan huonoja Lauma-vastauksia ja kohtuuttomia vitsejä. Porukka on hyvä, mutta erikoinen – eli tuskin kovin monen pulssilla tässä pysyy. Ainakaan Helin. Hänellä nyt ei ole pulssia juuri ollenkaan.”

Lauma alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla la 18.4. klo 21.
MTV Katsomo+ -tilaajille seuraava jakso ennakkoon

Ohjelman MTV:lle tuottaa Yellow Film & TV.


MTV:n pressisivut uudistuvat keskiviikkona 1.4. Uudet sivut löytyvät tuttuun tapaan osoitteesta mtvpressi.fi.
Huomioithan, että 1.4. alkaen sivuston käyttö vaatii uuden rekisteröitymisen.

Yhteyshenkilöt

Virpi Valtonen

Viestinnän asiantuntija

Onni Ojala

Kuvankäsittelijä / kuvapyynnöt

Tuoreimmat uutiset

16/4/2026 - Viimeksi päivitetty 21 huhtikuuta 2026

MTV:n toukokuun kärkitärpit: MM-kiekkokarnevaali on taas täällä, Love Island Suomen uusi kausi alkaa, ruotsalainen Golden Boys, lisää kausia sarjoista Hidden Assets ja Sullivan’s Crossing, yleisurheilukausi täydessä vauhdissa

Flirttiä, pelejä, ihastumista ja draamaa on luvassa, kun uudet upeat sinkut saapuvat rakkauden saarelle Love Island Suomi -sarjan kuudennella kaudella. Leijonat kamppailevat Sveitsissä jääkiekon maailmanmestaruudesta, ja uusi leijonaselostaja Jani Alkio nostattaa tunnelman kattoon kotikatsomoissa. Uunituore ruotsalainen minisarja Golden Boys on saanut innoituksensa 1990-luvun talousrikosskandaalista. Lisäksi nautitaan suosittujen draamasarjojen Hidden Assets, The Way Home ja Sullivan’s Crossing uusista kausista. Penkkiurheilijat virittäytyvät MM-karnevaalin ohella Mestarien liigan loppuhuipennukseen ja alkavaan yleisurheilukesään. MTV:n kärkitärpit kokoaa yhteen pakettiin kuukauden kiinnostavimmat julkaisut sekä MTV Katsomosta että MTV:n kanavilta. Huhtikuun tärppeihin pääset vielä tästä.

14/4/2026 - Viimeksi päivitetty 21 huhtikuuta 2026

Yle ja MTV varoittavat sosiaalisen median huijauksista

Uudessa tietoiskussa Yle Uutisissa ja MTV Uutisissa julkisissa tehtävissä työskentelevät tutut kasvot muistuttavat somehuijausten vaarasta Suomessa.

13/4/2026 - Viimeksi päivitetty 21 huhtikuuta 2026

Keiden rakkaus riittää voittoon? Tässä ovat Love Island Suomi -kauden ensimmäiset saarelaiset

Love Island Suomi lennättää katsojat jälleen rakkauden saarelle juontaja Niko Saarisen ja kertojaääni Lina Schifferin siivittäminä 4.5. alkaen. Sarjan avausjaksossa tutustutaan kymmeneen uuteen sinkkuun, joiden rakkauden etsintää sarjassa lähdetään seuraamaan.

08/4/2026 - Viimeksi päivitetty 21 huhtikuuta 2026

MTV:n meritoitunut tiimi valmiina FIFAn jalkapallon MM-kilpailuihin – nämä ottelut MTV esittää

MTV välittää avauspotkusta lähtien tarinat, tunteet ja tapahtumat historiallisen suuresta jalkapallon miesten MM-lopputurnauksesta. MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla nähdään 11.6.–19.7. Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa pelattavan turnauksen otteluista puolet, eli kaikkiaan 52 maailman kovinta ottelua.

02/4/2026 - Viimeksi päivitetty 21 huhtikuuta 2026

Kristofer Hivjun tähdittämä poliisisarja Vuonomurhat MTV:llä 19.4. alkaen

Norjalaisessa sarjauutuudessa Ole Vik johtaa piskuista poliisiasemaa uinuvassa kylässä, kunnes kansainvälinen rikosvyyhti rikkoo yhteisön rauhan. Suosittuihin norjalaisdekkareihin perustuvan sarjan pääosassa nähdään Kristofer Hivju, ja sarjaa tähdittää myös Inka Kallén. Neliosainen Vuonomurhat alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla 19. huhtikuuta.

18/3/2026 - Viimeksi päivitetty 21 huhtikuuta 2026

MTV:n huhtikuun kärkitärpit: Myyrä, Lauma, Maria Kallion ja Fromin uudet kaudet, Vuonomurhat, The Rookien 7. kausi sekä tulikuuma urheilukevät

Myyrä laittaa kilpailijat koetukselle Kreikan henkeäsalpaavissa maisemissa ja Laumassa yritetään tietää, mitä muut ajattelevat. Maria Kallion uudella kaudella rikosvyyhti vie Marian Keskusrikospoliisiin. Rikoksia ratkotaan myös uudessa Kristofer Hivjun tähdittämässä Vuonomurhat-sarjassa. Suursuosioon noussutta tieteiskauhusarja Fromia seurataan MTV Katsomossa Yhdysvaltojen ensiesityksen tahdissa. Myös hittisarja Rookiesta nähdään seitsemäs kausi ja Elsbeth jatkuu toisen kauden jaksoin. Urheilussa tulikuuma huhtikuu on täynnä Liigan, Mestiksen, Mestarien liigan ja muiden kovien urheilusarjojen pudotuspelihuumaa. Lisäksi seurataan, kun Kalle Rovanperä aloittaa Japanin Super Formulassa. MTV:n kärkitärpit kokoaa yhteen pakettiin kuukauden kiinnostavimmat julkaisut sekä MTV Katsomosta että MTV:n kanavilta.  Maaliskuun tärppeihin pääset vielä tästä.

12/3/2026 - Viimeksi päivitetty 21 huhtikuuta 2026

Nyt se on varmaa: Jani Alkio on seuraava koko kansan leijonaääni – poimi talteen MTV:n ohjelmisto jääkiekon MM-kisoihin

Leijonahuuma valtaa MTV Katsomon ja MTV3-kanavan jälleen toukokuussa. MTV:n uudeksi sinivalkoiseksi kiekkoselostajaksi nousee Jani Alkio, joka yhdessä kivenkovan asiantuntijatiimin kanssa tulkitsee turnauksen tapahtumat kotikatsomoihin. MTV lähettää kaikki Suomen ottelut ja turnauksen loppuhuipennuksen 15.–31.5. Sveitsissä pelattavasta turnauksesta.

06/3/2026 - Viimeksi päivitetty 21 huhtikuuta 2026

Kansainvälinen rikosvyyhti vie Maria Kallion Keskusrikospoliisiin – suosikkisarjan kolmas kausi MTV Katsomossa 2.4. alkaen

Elena Leeven tähdittämä Maria Kallio jatkuu odotetuin uusin jaksoin MTV Katsomossa 2.4. alkaen. Kolmannella kaudella murhatutkinta saa odottamattoman käänteen ja Maria päätyy Keskusrikospoliisiin tutkimaan kansainväliseksi rikosvyyhdiksi paisuvaa tapausta, jossa panokset ovat suuremmat kuin koskaan.

04/3/2026 - Viimeksi päivitetty 21 huhtikuuta 2026

Kohti jotain suurempaa - Tässä ovat MTV:n Maajussille morsian -esittelyjaksossa tavattavat uudet maajussit!

Maajussille morsian -ohjelman 19. kauden maajussit esitellään MTV Katsomossa torstaina 12.3. heti vuorokauden vaihtuessa ja MTV3-kanavalla klo 20 alkaen. Rakkautta etsii kaksi naista ja kuusi miestä. Vappu Pimiälle tuleva kausi ohjelman juontajana ja Amorin apulaisena on jo kymmenes.

27/2/2026 - Viimeksi päivitetty 21 huhtikuuta 2026

Katsotuin kotimainen draamasarja: L/over – ikuisesti minun

MTV:n uusi psykologinen trilleri, L/over – ikuisesti minun, on tavoittanut jo kaksi miljoonaa suomalaista. Sarja on saanut aikaan myös yhteiskunnallista keskustelua lähisuhdeväkivallasta. Ohjelman kaikki jaksot ovat jo katsottavissa MTV Katsomo+ -tilauksella – viimeinen jakso esitetään sunnuntaina 1.3. maksutta MTV Katsomossa ja klo 21.00 MTV3-kanavalla.

20/2/2026 - Viimeksi päivitetty 21 huhtikuuta 2026

MTV:n maaliskuun kärkitärpit: The Summit Suomi, Unelmia Italiassa, MasterChef Suomi, Kotoisa, Suurmestari, We Come in Peace, Beck: Varjoissa, urheilussa pudotuspelikevät kiihtyy

Maaliskuussa uusi retkikunta ottaa haasteen vastaan The Summit Suomessa, kovimmat amatöörikokit jahtaavat kultaista vispilää MasterChef Suomessa ja Suurmestarin hulvaton kausi hykerryttää omituisilla tehtävillään. Odotettu Unelmia Italiassa huipentuu kolmannella kaudellaan, kotihaaveet toteutuvat Kotoisan uudella kaudella ja Maajussit morsian -ohjelman avausjaksossa tutustutaan uuden kauden maajusseihin. Jännitystä tarjoilevat ruotsalainen We Come in Peace -trilleri sekä uusin Beck-leffa. Myös urheilukevät käy tulikuumana, kun pelataan muun muassa Liigan, Mestiksen ja jalkapallon Mestarien liigan pudotuspelejä. MTV:n kärkitärpit kokoaa yhteen pakettiin kuukauden kiinnostavimmat julkaisut sekä MTV Katsomosta että MTV:n kanavilta.  Helmikuun tärppeihin pääset vielä tästä.

20/2/2026 - Viimeksi päivitetty 21 huhtikuuta 2026

Tämä Suurmestari-kausi ei jätä ketään kylmäksi! Vakiokilpailijoina loistavat Krista Kosonen, Jussi Vatanen, Pirkka-Pekka Petelius ja Linnea Leino

Nauruhermoja ei todellakaan säästellä, kun jo kuudesti Kultaisella Venlalla palkitun Suurmestarin seitsemäs tuotantokausi starttaa MTV:n lauantai-illoissa 28.3. Luvassa on kieroa kekseliäisyyttä, hervotonta koheltamista ja hetkiä, jotka jäävät mieleen – halusit tai et. Vierailevina kilpailijoina nähdään muun muassa Mirella ja Laura Malmivaara. 

19/2/2026 - Viimeksi päivitetty 21 huhtikuuta 2026

Myyrä palaa – entistä ovelampana! Tässä ovat 1.4. alkavan Myyrän uuden kauden kilpailijat

Myyrän uusi kausi saa älynystyrät sauhuamaan ja spekulaatiot kipinöimään MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla. Joukko julkisuudesta tuttuja kilpailijoita joutuu jälleen äärimmäiseen testiin. Samalla kun muut jahtaavat mehevää rahapottia, yksi yrittää pokkanaamalla sabotoida tehtäviä minkä kerkeää. Kuka on Myyrä?

12/2/2026 - Viimeksi päivitetty 21 huhtikuuta 2026

Draamatrilleri We Come in Peace alkaa MTV:llä su 8.3. – tuntemattoman kriisin keskellä inhimillisyys nousee pääosaan

Ruotsalainen jännityssarja We Come in Peace tarkastelee ihmissuhteita ja elämän tärkeimpiä valintoja tilanteessa, jossa odottamaton uhka pysäyttää arjen. Kun tuttu maailma horjuu, mihin ihminen tarttuu, kehen voi luottaa ja mikä lopulta on merkityksellisintä? Tiivistunnelmainen sarjauutuus alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla su 8.3.

11/2/2026 - Viimeksi päivitetty 21 huhtikuuta 2026

MTV:n draamaohjelmisto on koukuttanut alkuvuoden – suomalaisia puhuttanut psykologinen trilleri L/over – ikuisesti minun on tavoittanut jo 1,6 miljoonaa katsojaa

MTV:n kotimaiset draama- ja fiktio-ohjelmat tavoittivat alkuvuonna suomalaiskatsojat menestyksekkäästi. Canneseries-festivaalin pääsarjassakin kisannut MTV:n ohjelmauutuus, psykologinen trilleri L/over – ikuisesti minun, alkoi tammikuun lopussa, ja pelkästään tämä ohjelmauutuus yksin on tavoittanut jo 1,6 miljoonaa katsojaa.